perjantai 18. joulukuuta 2009

Vanhanajan tyttö

Eilinen vintage kortti jonka äsken teippailin kokoon:)
Tähän korttiin maltoin tehdä noita kukkiakin Nellien Snellenin lävistimellä. En käsitä, miksi en tahdo malttaa käyttää noita lävistimiä, vaikka ne ovat olleet minulla on toista kuukautta ja kukistakin tulee minusta ihan kauniita. Jotenkin olevinaan niin "suuritöisiä" -vaikka eivät ne kuitenkaan ole:)

Nyt voisi mennä hakkaamaan mattoja ulos paukkupakkaseen, tuoksuvat ainakin raikkaalta seisottuaan ulkona yön!

Kiireetöntä perjantaita!

8 kommenttia:

  1. Tavattoman kaunis ja herkkä kokonaisuus:) Olen jo aikaisemminkin jossain vaiheessa maininnut, että tämä vintagekorttien teko sujuu sulta kuin rasvattu ja olet siinä ihan PRO!
    Silmä lepää näin kaunista korttia katsellessa.
    Voi että mä ihastelen noita kukkaisia lehtineen, joissa vihreät timantit oikein pysättävät katseen, tätä taideteosta voisi jäädä ihailemaan vaikka koko päiväksi:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maaret, hurjan kauniisti sanottu:)

    VastaaPoista
  3. Ihania kukkia olet taas tehnyt korttiisi, monesti tuntuu että menee aikaa, mutta ei sitten kumminkaan. Nyt minun pitäisi irtaantua joulukortteilusta ja alkaa miettimään muunlaisia.

    VastaaPoista
  4. Valtavan kaunis kortti! Ihanat värit ja kauniisti "kehystetty" kuva.

    VastaaPoista
  5. Siis aivan ihana kortti, kuva mitä kaunein ja kokonaisuus niin viehkeä..

    Rauhaisaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  6. Niin ihana kortti jälleen kerran ;)
    Rauhallista Joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista, se ilahduttaa aina!